Liitossopimuksien toteutuminen ei hallintoa kiinnosta

Valtuustojen hyväksymistä liitossopimuksista ei jatkossa tarvitsekaan välittää Kunnallisvaltuustoissa tehtyjä päätöksiä ja valtuustojen hyväksymiä sopimuksia on totuttu pitämään vankkoina tosiasioina. Valtuustojen tekemillä päätöksillä on edelleenkin lain voima, ja niiden hyväksymät sopimukset saattavat olla päteviä, mutta ilmeisesti enää valikoivasti. Kuntien liittymissopimuksissa kirjatut velvoitteet eivät ainakaan velvoita mihinkään. Niin tylysti ovat asiat sekä Hallinto-oikeuden että eduskunnan oikeusasiamiehen tulkintojen mukaan. Esimerkkitapauksena sopimuksen mitätöinnistä on seuraavassa Jyväskylän ja Korpilahden valtuustojen hyväksymän kuntaliitossopimuksen kohtalo. Liitos tapahtui vuoden 2009 alussa. Sopimuksessa kirjattiin tulevia ratkaisuita ja järjestelyjä kuuden tekstisivun mittaisesti. Korpilahdella piti sopimuksen mukaan tarjota röntgenpalvelut ja Jyväskylään perustettava maaseututoimisto piti sijoittaa Korpilahdelle. Kumpaakaan näistä sopimuskohdista ei noudatettu. Lisäväriä kuvioon antoi se, että sopimuskohtia mitätöiviä päätöksiä valmistelemassa ja esittelemässä oli virkamies, jonka tehtävksi sopimuksessa oli kirjattu sopimuksen toteutumisen valvonta ja seuranta. Kaiken lisäksi virkamiehelle piti suurella vaivalla löytää tilaa kaupungilta, koska kaupungintalo oli remontissa. Korpilahden virastotalossa tilaa olisi ollut vapaana runsaasti sekä johtajalle että maaseututoimistolle. Liitossopimuksen rikkomiset aiheuttivat sen, että Korpilahden Vasemmistoliitto teki keväällä 2011 asioista valituksen Jyväskylän kaupungille. Valituksilla ei ollut vaikutusta, vaan kaupunginhallitus vastaili syksyllä 2011 vedoten milloin mihinkin. Kaupunginhallitus ei välittänyt siitä, että liitossopimus oli valtuuston hyväksymä eikä mikään kunnallishallituksen kannanotto. Korpilahden Vasemmistoliitto teki sitten valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, jotta sopimuksen toteuttamatta jääneet asiat korjattaisiin. Hallinto-oikeus päätti olla tutkimatta valitusta. Perusteluna oli se, ettei oikaisuvaatimusta tai valitusta voi tehdä valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevista päätöksistä. Toisin sanoen: kun Jyväskylässä asioita oli käsitelty alemmalla tasolla kuin valtuustossa, niin valtuuston aikanaan hyväksymästä sopimuksesta ei tarvinnut oikeastaan välittää. Kun valittajat ottivat yhteyttä valtionvarainministeriöön, niin sieltä muistutettiin, että muutoksia voidaan hakea valtuuston päätöksistä. Sisäasianministeriön mielestä kuntien tekemien sopimusten seuranta ei ole heidän asiansa. Eduskunnan oikeusasiamiehelle keväällä 2012 tehty valitus johti noin kuukauden kuluttua vastaukseen, että ”kantelu ei johtanut apualisoikeusasiamiehen toimenpiteisiin”. Vastauksen perusteluissa toistettiin Jyväskylän kaupnginhallituksen valituksiin antamia vastauksia ja pidettiin niitä riittävinä. Virkamiehen toiminta omaa toimenkuvaansa vastaan ei vastauksen mukaan täyttänyt jääviyden merkkejä. Sitäpaitsi valittajalle vastattiin, että kunnat voivat itsehallintonsa puitteissa päättää itse asioistaan. Näin on tehty tiettäväksi, että kunnallisvaltuustojen hyväksymien sopimusten toteutumista ei voida varmistaa, eikä mikään viranomainen seuraa sopimusten toteutumista. Valtion keskushallinto valvoo erillisten, pientenkin valtionosuuksien käyttöä kunnissa. Kuntaliitosten ns. porkkanarahojen, miljoonien, käyttö ei näytä kiinnostavan ketään. Jyväskylän tapaus osoittaa myös, että valtuuston hyväksymällä sopimuksella ei ole merkitystä, vaan hallintokoneisto voi omilla päätöksillään säätää asioita toisin. Muodollisestihan valtuusto ei ole tehnyt päätöstä sopimuksen rikkomisesta. Sopimuksen sisältöä voidaan muuttaa käsittelemällä asia muualla, jossain organisaation tai konsernin kätköissä.