Kolumni Keskisuomalainen 01.09.-09:


Putkenpätkiä vai ehtaa elvytystä

Olli J. Ojanen

Vesijohtoja katkeilee ja liitoksia murtuilee Jyväskylässä sekä isommissa ja pienemmissäkin kylissä. Itse asiassa putkistojen ja väylien tai verkostojen kunto taitaa olla keskimääräisesti kehno. Putkirikot tai muut haverit kelpaavat tavallisuutensa vuoksi uutisiksi enää vain lähimmissä tiedonkulun välineissä. Yhdyskuntatekniikka tarvitsisi apua, paljon ja mieluummin nopeasti.

Useimmilla paikkakunnilla ovat hyvin tarkkaan tiedossa uusimista kaipaavat väylät ja verkostot. Jonkinlaista uusintaa tehdään melkein koko ajan, putkenpätkä tai risteysten väli kerrallaan. Korjauskohteiden niukkuudesta huolimatta kustannusarviot ylittyvät ja budjettiraamit ryskävät. Kun sitten lisukkeeksi sattuu jonkin hiljattain hutiloiden tehdyn kohteen välttämätön uusiminen, niin vanhojen riskikohteiden kunto pääsee pahenemaan vielä muutamia vuosia.

Yhdyskuntatekniikan pettäminen tuottaa lähinnä harmia ja epämukavuutta.

Pitkään vaikuttavia ympäristövaurioita aiheutuu harvemmin, mutta ikävän usein niitäkin. Ihmisten pahan olon tunnetta ei jaksa lievittää tieto siitä, että harmillinen putkirikko on tilapäinen haitta. Siksi rikkoutumiset koetetaan korjata mahdollisimman pian, ja ihmiset sellaista vaativat. Mutta toisaalta ne vanhat riskikohteet pahenevat edelleen.

Rahasta putkistojen ja väylästöjen remontoiminen tietenkin riippuu, ja niiden surkea tila rahan puutteesta. Rahasta, ja paljosta rahasta on riittänyt puhetta pitkin alkuvuotta elvytystä ja sen tarvetta käsiteltäessä. Vaikeaa on keksiä pätevämpää ja kansalaisten kannalta hyödyllisempää elvyttämistä kuin yhdyskuntatekniikan remontoiminen.

Jotain rahaa herra Valtio on tainnut luvata. Käytännössä kuitenkin hallintobyrokratian rutisevat rattaat ja nitkahteleva käynti tilannetta hallitsevat.

VALTIOKONEEN kannalta asioita katselevat toitottavat, että yhdyskuntatekniikka kuuluu kunnille. Niin, että nostakoot verojaan, jos rahaa remontteihin tarvitsevat. Tuollaiset toitottajat ovat perusteellisesti väärässä. Suurin osa pikaista uusimista kaipaavista kohteista on rakennettu niillä vuosikymmenillä, jolloin kaupungeilla ja kunnilla oli taloudessaan liikkumavaraa.

Valtion keskushallinto on tuota liikkumavaraa koko ajan kutistanut. Menneen nousukauden aikana valtion budjettia paranneltiin vippaskonsteilla. Valtion osuuksia yhteisten kustannusten kattamisessa vähennettiin, ja samaan aikaan lisättiin lakisääteisiä velvoitteita kuntien kustannettaviksi. Nykyään kunnallistaloudessa ei ole liikkumavaraa juuri lainkaan, eikä ainakaan sitä vertaa kuin yhdyskuntatekniikkaa aikanaan rakennettaessa.

VOISIKOHAN AJATELLA, että maan hallitus antaisi eduskunnalle pikaesityksenä lyhyen poikkeuslain. Siinä säädettäisiin, että kaupunkien ja kuntien valmiina suunnitelmina olevat yhdyskuntatekniikan uusinnat ja uuden rakentaminen maksettaisiin kokonaan valtion budjettivaroista, jos työt aloitetaan ensi vuoden puoliväliin mennessä. Valtio joutuu joka tapauksessa laatimaan lisäbudjetteja, joten maksatuksen seurantakin pysyisi mukavasti ajan tasalla.

Tuommoisella poikkeuksellisella järjestelyllä olisi etua elvytyksen kannalta yleensä. Se olisi edullinen tapa palkita niitä kuntia, joissa asioiden selvittelyt ja valmistelut ovat asiallisesti ajan tasalla.

Sitä paitsi se olisi vastuuntuntoista yhteisten asioiden hoitoa.

KANSALAISTEN elinolojen ja elinympäristön turvaamisen pitäisi kuulua valtion tehtävälistan keulille. Kaiken ohella poikkeuksellisen tuntuva rahoituspaketti antaisi hallitukselle tilaisuuden lyödä poliittista mynttiä. Asiaa voisi perustella niin, että nyt korvataan entisten hallituksien aiheuttamaa vahinkoa.

Vesijohdot, muut verkostot ja väylästöt olisi elvytettävä kuntoon. Se vaatii aivan toisenlaista otetta kuin jonkin putkenpätkän korjaaminen a) Sieltä ja b) Täältä.