Mennyt moniarvoisuus ja nykyinen yksiarvoisuus

1900-luvun Suomi on ollut moniarvoisempi kuin tämä 2000-luvun Suomi. Aikaisemmin täällä oli monia eri kulttuureja, joilla oli omat arvonsa ja omat arvionsa toisista kulttuureista. Nyt on kaikki pakkaantunut yhdeksi valtakulttuuriksi, josta pieniäkin poikkeamia koetetaan hioa pois.

Nykyinen valtakulttuuri ei salli poikkeamia, vaan niistä loukkaannutaan ja niiden vuoksi koetaan eriasteisia kielteisiä tuntemuksia. Loukkaantumisen ja kielteisten tuntemusten aiheuttaminen on valtakulttuurissa tuomittavaa ja kiellettävää.

Täysin toisin oli moniarvoisessa 1900-luvun Suomessa. Vasemmistolaisten kielenkäyttö porvareista tai oikeistolaisista ja oikeistolaisten kielenkäyttö liberaaleista ja vasemmistolaisista oli vähintäänkin verevää, jopa vertahyytävää. Kaikki osapuolet tiesivät toisten osapuolien kielenkäytöstä, olivat siihen tottuneita. Kukaan ei nähnyt tilanteessa mitään omituista saati tuomittavaa. Eri kulttuurit elivät omaa elämäänsä, käyttivät omaa kieltään itsestään ja toisista.

Muutos moniarvoisuudesta yksiarvoisuuteen alkoi jo 1990-luvulla. Muutos ei ollut kovinkaan omaperäinen, vaan siihen tuli vahvoja vaikutteita länsimaista, mutta varsinkin Saksasta. Neuvostoliiton romahdettua sen aiemmat puolestapuhujat ja -toimijat vaativat äänekkäästi, ettei heitä pitänyt ”syyllistää”. Kestämättömiä talousohjelmia kannattaneet ja niiden puolesta äänestäneet, ja talouskriisin vuoksi työttömiksi joutuneet vaativat hekin, ettei heitä ”saanut syyllistää”.

Tuosta syyllistämisen kiellosta tai tuomiosta on sittemmin kehittynyt kaiken kattava herkkänahkaisuus. Siitä puolestaan on kehittynyt yksiarvoinen yhteiskunta, jossa valtakulttuuri ei sallisi erilaisia, itsellisiä esiintymisiä tai edes erilaista kielenkäyttöä.