Kuningaskuluttajaa palvotaan

Kuluttaja on kuningas valinnan vapautta kunnioittavassa yhteiskunnassa. Juuri nykyään kuninkaalle suitsutetaan suosiota, ja kuningasta palvotaan näyttävin menoin. Samaan aikaan monet äänekkäästi kuningasta palvovat hovipiirit koettavat saada kuningasta huolehtimaan myös henkivartiokaartin tehtävistä ja järjestäytymään oikeiksi nopean toiminnan joukoiksi. Kuluttajan kannettavaksi tarjotaan talouden pelastajan tehtäviä. Toki kuluttaja tuon tehtävän tulee hoitamaankin, tosin toisin kuin äänekkäimmät kulututtamisen julistajat toivovat. Tehtävän suorittamisen aikataulu tulee myös poikkeamaan julistajien toiveista saada kuluttaja tässä ja nyt ryntäämään ahnaasti luottokortit ja setelit aseinaan tarjouksien viidakkoon.

Kuuluvassa kuluttajan palvonnassa tautalta on tunnistettavissa ääniä, jotka yllyttävät hylkäämään kaiken järjenkäytön ja ympäristöarvojen kunnioittamisen. Toivottavasti kuluttajat eivät kuuntele näitä äännähdyksiä. Arkijärjen ajoittaisella tai jatkuvammalla unohtamisella meillä ja varsinkin muualla tähän nykyiseen talouden kriisitilaan on oikeastaan päästykin.

Suomalaista taloutta, ja kulutusta sen runkona, tukee mainos- ja markkinaväeltä usein unohtuva yleinen eläköityminen. Kun aktiiviväestöllä alkaa mennä huonommin reaalitalouden kangertaessa pahemman kerran, niin eläkeläisväen mahdollisuudet kuluttaa pysyvät vakaampina. SDP:n tärkeiden linjapäätösten tekijä Sailas muistaa kyllä patistaa eläkeläiset kuluttamaan. Pulmana tässä on eläkeläisten keskuudessa vallitsevat valtavat tuloerot. Sailaksen puolue on onnistunut painamaan eläkeläisten suurimman osan tulotason liian alas kunnon kulutuskierteen pyörittämiseksi.

Pitkä ja vauhdikas talouskasvun kausi sisälsi oman tuhonsa siemeniä, kun rikkaiden rikastumista pidettiin tärkeänä. Meillä ja monessa maassa muualla tulojen ja varallisuuksien kasautumista tarkoituksella vauhditettiin. Perusteeksi sanottiin talouden kasvun turvaaminen ja vauhdittaminen. Nyt nähdään joka puolella, että reaalitalous ei olekaan vahvistunut noiden raha- ja varallisuuskasaumien myötä. Pikemminkin niistä on ollut seurauksena suhdanneheilausten jyrkkeneminen ja kasvava epävarmuus. Nyt nähdään myös, että kulutuksen pitäminen tarpeellisen vahvana vaatisi kasvavien tulojen ulottumista paljoa laajemmalle kuin nousukaudella tapahtui.

Ei pelkästään kulutuksella

Mikään yhteiskunta ei pysy pystyssä pelkän kulutuksen voimin. Pidetään nyt mielessä reaalitalouden pulmat ja niiden pätevät ratkaisut. Suomessa olisi tarjolla ja tarpeen mittava työmäärä yhdyskuntarakenteiden korjaamisessa. Täällä tuskin on yhtään kaupunkia tai taajamaa, jonka vesijohtoverkko, viemäröinnit tai liikkumisväylät eivät kaipaisi remonttia. Elinympäristömme hoidon ja tasokkuuden vuoksi tuollaisiin kohteisiin tarvittaisiin nyt ylimääräistä finanssiruisketta. Tarvetta uusien teiden tekoon toitotetaan vanhan siltarumpupolitiikan jatkeeksi. Urpilaisen SDP on nyt äänekkäin julistaja vielä muutamia kuukausia sitten halveksimallaan siltarumpupolitiikan alalla. Ihmisten ja ympäristömme vuoksi olemassaolevien rakenteiden uusiminen on paljoa tärkeämpää ja tuottavampaakin kuin uusien väylien aukaisut.

Aivan erityinen elvytyskeino olisi valtion keskushallinnon varoin tapahtuva homekoulujen ja muiden epäterveiden julkisten rakennusten korvaaminen terveillä, tai ainakin perusteellinen, tällä kertaa kunnollinen remontointi. Valtiovallalla on mittava vastuu ongelmien syntymisestä. Keskushallinnon rakennusmääräyksiä noudattamalla ollaan monet ongelmahomeet saatu kehittymään. Siksi valtion olisi oltava maksajana.

Noilla konsteilla reaalitalous kohenisi, ja samalla kulutusmahdollisuuksia turvattaisiin. Yksityisellä puolella voidaankin sitten kuluttaa rauhassa, ja jakaa lahjoina esimerkiksi kulutusmahdollisuuksia kehitysmaihin. Pieni summa metsitykseen, palstaviljelyyn tai kotieläinten hankintaan Afrikassa lisää omaa vakauttamme enemmän kuin EU:n julkilausumat.

Vanha ei mene vipuun, mutta Vanhanen lähes aina

Pääministeri Vanhanen näyttää nyt keksineen Tärkeäksi Asiakseen jonkinlaisen ylärajan asettamisen kunnallisverotukseen. Pakko jotakin oli keksiä kunnallisasioissakin, kun suurella kohinalla toteutetut kuntaliitokset paljastuvat taloudellisilta tuloksiltaan surkeiksi.

Aikaisemmin Vanhanen oli ajanut kunnallisten palveluiden järjestelyä uusiin puihin ns. Paras-hankkeen avulla. Tuo hanke oli vain hallinnointiväen näennäispuuhastelua. Arkitodellisuudessa pelattiin kuntaliitosten puolesta.

Pääministeri tuntuu myöntyneen pääkaupunkiseudulle kasatun valtion keskushallinnon säilyttämiseen vähintään nykyisellään. Sensijaan tehostamisohjelman nimissä lopetetaan valtion virastoja ja laitoksia muualta Suomesta.

Pääministerin mielestä uusia erillisiä elvytysohjelmia ei tarvita. Kuitenkin kaupunkien ja pienempien taajamien yhdyskuntatekniikka kaipaa perusteellista remontointia, valtion keskushallinnon antamien määräysten mukaan rakennetut ja ”peruskorjatut” homekoulut ja muut julkiset rakennukset pitäisi pikaisesti purkaa ja korvata uusilla. Näiden toimien elvytysvaikutus olisi mittava.

Pääministeri-puoluejohtaja Vanhanen patistelee puoluettaan yhtenäisyyteen ja torjumaan ulkopuolisen, hajottavan arvostelun. Hän ei huomaa, että on itse aiheuttanut enimmät ristiriidat ja samalla puolueensa kutistumisen myötäilemällä milloin SDP:tä, milloin Kokoomusta.