Sunday, April 11, 2010

Vapputervehdyksiä odotellessa

Kuinkahan monet suomalaiset vasemmistolaiset muistavat julkaista vapputervehdyksen Kiinan Kommunistiselle puolueelle, maailman menestyksekkäimmille kommunisteille?

Wednesday, February 17, 2010

Terveydenhoitodon talous yhteen

Kovin moni ei enää olisi uskonut, että pääministeri Vanhaselta voisi tulla asiallisia ja tarpeellisia ajatuksia. Ehdotus terveydenhoidon talouspuolen yhdistämisestä valtakunnalliseksi järjestelmäksi on kuitenkin hyvin tarpeellinen.
Valtion keskushallinto on jo tähänkin saakka päättänyt suunnilleen kaikesta terveydenhoitoon liittyvästä. Siitä huolimatta kustannuksista on pitänyt kuntien huolehtia.

Saturday, February 06, 2010

Sanomaa sunnuntaiksi:
Ihmisiä suuresti rakastava markkinavoima

Ajatelkaa, kuinka suuresti ja aidosti markkinavoima rakastaa ihmistä. Aivan aidosti "kaikki se kestää, kaikki se kärsii". Markkinavoima ei kosta kokemaansa vääryyttä, pikemmin päinvastoin se ylistää ja kannustaa pilkkaajiaan ja vihamiehiään. Kaikessa tässä markkinavoima noudattaa kristillisen avioliiton asettamissanoja paremmin kuin ihmisen ja markkinavoiman suhteen toinen osapuoli.

Friday, February 05, 2010

Totaalisen turha lain muutos -
mutta saadaanhan kustannuksia kohotetuksi


Asunto-osakeyhtiöitä koskevan lain muuttaminen on erinomainen esimerkki täysin tarpeettomasta ja turhasta lain muutoksesta. Uudessa laissa ei ole mitään sellaista, jota ei olisi voinut hoitaa entistenkin pykälien aikana.

Nyt yhtiöt joutuvat hankkimaan kalliisti suunnittelua ja todistuksia pieneltä, suljetulta ammattiryhmältä. Samalla yhtiöiden hallituksiin joudutaan värväämään ulkopuolisia, pienten ja suljettujen ammattiryhmien edustajia. Asumiskustannukset kohoavat aivan varmasti.

Turha lain muutos osoittaa myös valtion virkakunnan omaksuneen EU:sta ja USA:sta tapoja, jotka edustavat yhteiskunnallisen moraalin surkeinta tasoa. Hallinnossa ilmeisesti ajatellaan, että meilläkin on lobbareiden esityksiä siirrettävä lansäädännöksi, koska EU:ssa ja USA:ssakin niin tehdään.

Wednesday, February 03, 2010

Metsähakkeen kurja kohtalo
Metsähakkeen käytön lisääminen on nyt yksi tärkeistä energiapolitiikan tavoitteista, eikä tunnu kovin helpolta. Tilanne on sikäli surkea, että metsähakkeen runsas käyttö olisi jo vuosikymmenet kuulunut suomalaiseen energiatalouteen, ellei vasemmisto olisi ahkerasti ja ankarasti sitä vastustanut.

Puolisen vuosisataa sitten metsähake oli vähällä kohota yhdeksi tärkeistä energian lähteistä, mutta vasemmisto onnistui sabotoimaan tämän kehityksen tukemalla öljyn ja hiilen käyttöä joskus pelkästään poliittis-ideologisin perustein, joskus järjestämällä suoria tukiaisia öljylle ja hiilelle.

SKDL-SKP näki ilmeisen mielellään ”toverillisen” energian käytön lisäämisen. Siksi pohjoisen ja itäisen Suomen metsäisissä pitäjissä, SKDL:n vahvoilla alueillakin, kunnat siirtyivät puun käytöstä öljyyn ja hiileen. SDP puolestaan vastusti kaikkea sellaista, joka voisi tuottaa tuloja maaseudulle. Se taisi pohjimmiltaan olla ratkaiseva syy puun ja metsähakkeen käytön vastustukselle.

Energiakeskustelun yhteydessä olisi aihetta muistaa noita taustoja. Vasemmiston olisi aihetta tehdä julkinen tilitys tekemisistään öljyn ja hiilen käytön aktiivisessa edistämisessä.

Jos metsähake olisi yleistynyt silloin, kun alan tekniikkaa saatiin kehitetyksi ja laitevalmistus alkuun, niin Suomessa elettäisiin nyt paljoa paremmin niin ympäristön, talouden kuin yhteiskuntamoraalinkin kannalta.

Tuesday, January 26, 2010

Ympäristötyperyyden uusi kärkitulos

Ilmavoimien pudonneesta Hornetista levinnyt pöly aiotaan koota ja kuljettaa johonkin "loppusijoituspaikkaan" !!!!

Sunday, January 10, 2010

Jospa omistajat olisivat todella ahneita

Rikkaita mainitaan aiheellisestikin ahneiksi, mutta suurten omaisuuksien omistajat eivät käytännössä ole viisaasti ahneita.
Kaikenmoinen kohu pankkiirien ja finanssiammattilaisten jättimäisistä palkoista loppuisi jättipalkkioiden mukana, jos todelliset omistajat olisivat oikeasti ahneita.
Nykyään omaisuuksien käyttely jätetään ulkopuolisille ns. asiantuntijoille, käytännössä toisten rahalla leikkiville pelureille. Omaisuuksia nakerretaan tasaisen varmasti maksamalla ylisuuria palkkoja, kustantamalla toisten rahoilla leikkivien loistoelämää ja elättämällä pörssien yhteydessä kalliiksi tulevaa armeijaa erilaisia pelureita, ns. asiantuntijoita ja ties mitä ennustajaeukkoja.
Jos omistajat haluaisivat todella maksimoida tuottonsa, niin maailman talous olisi vakaammalla pohjalla, ja ilmapiiri maailmalla olisi paljon parempi.

Tuesday, December 29, 2009

Pankkiirit on pakotettava markkinatalouteen

Koko maailmaa vaurioittaneelle ja monet valtiot kestämättömiin velkoihin ajaneelle finanssikriisille rakennellaan jo nyt seuraajaa. Moni suuri investointipankki on hankkinut viime aikoina sellaisia tuottoja, joita ei ole saavutettavissa aivan tavallisilla toimilla. Jossain valmistellaan isoja uusia kuplia.

Kansainvälisen yhteisön pitäisi nopeasti päättää siitä, että pankkien ja finanssilaitosten on toimittava markkinatalouden ehdoin. Viimeksihän kriisi pääsi valloilleen, kun pankkiirit huomasivat, ettei heitä kaikkia pelastetakaan veronmaksajien varoilla.

Pankeille olisi tehtävä hyvin selväksi, että verovaroja ei enää tule avuksi. Sensijaan valtiot voivat nopeasti ja sujuvasti ottaa haltuunsa konkurssipesät.
Toinen tarpeellinen järjestely olisi se, että valtioiden antamat takuut pankkien säästäjäasiakkaille eivät enää koskisi sellaisia pankkeja, jotka ovat yhteydessä investointipankkeihin.

Pankkiirien pitäisi oppia ja tottua markkinatalouteen!

Sunday, December 20, 2009

Rehellinen ratkaisu hiilidioksidista intoileville
- itsari hiekka-aavikolla


Hiilidioksidin lisääntymisestä äänekkäästi huolestuneet voisivat olla johdonmukaisia ja rehellisiä. He voisivat vaeltaa hiekka-aavikolle etsimään hiiliekvivalentti nimistä luonnonvaraa. Kun sellaista ei löytyisi, heidän tulisi tehdä itsari. Lopputulos olisi kaikkein ekologisin ja vähiten hiilidioksidia tuottava ratkaisu.

Saturday, December 19, 2009

Järjestöisttä ja "kansalaisjärjestöistä"

"Kansalaisjärjestöiksi" kutsutaan yleensä sellaisia järjestöjä, joiden ohjelmia kansalaisten enemmistö tai kansanedustuslaitos ei hyväksy.

Sunday, December 13, 2009

Kansalaisille valehdellaan virkatoimena

Valtionhallinnon piirissä ainakin ympäristö- ja kuluttajaviranomaiset ovat julkaisseet ja levittäneet ns. hiilijälkitaulukoita tai tilastoja.
Koska kansalaisten käytössä joka ikinen tuote poikkeaa kaikista toisista ns. hiilijälkensä suuruuden osalta, merkitsee viranomaisten taholta levitettävä ´hiilijälkitieto´ lievimmin ilmaisten harhauttamista. Selkeämmin ilmaisten se on veronmaksajien rahoilla ja virkatoimena harjoitettua valehtelua.

Monday, December 07, 2009

Nykykielen tarpeellisia tulkintoja

Omistajaohjauksella tarkoitetaan sitä, kun toimitusjohtaja apulaisineen opastaa, tai lahjoo omistajia tekemään juuri oman mielensä mukaisesti.

Asiakaslähtöinen on sellainen liikeyritys, jonka viimeinenkin asiakas on jo jättänyt.

Tahtotila on ilmaisu, joka osoittaa, ettei puhuja oikein ymmärrä mitä tahtoo, mutta haluaa voittaa aikaa keksiäkseen...

Friday, November 27, 2009

Köyhtyviä katsomaan !!!

Matkatoimistot saisivat varmasti menekkiä USA:han suuntautuville matkoilleen käyttämällä myynnissään mainosteemaa "Nyt katselemaan köyhtyvää kansaa!"

Ja jatkossa globaalisti toimivat toimistot voivat käyttää samaa teemaa myydessään Kiinassa matkoja Suomeen.

Friday, November 13, 2009

Lääketeollisuuden mahtavaa, ja marxilaismallista
propagandan taitoa


Lääketeollisuus värväsi etujärjestönsä johtajaksi aiemmin kommunistipuolueen perillistä johtaneen vaikuttajahahmon. Valinta on teollisuuden kannalta hyvin onnistunut. Marxilaisväki on tunnetusti aina ollut taitavaa tekemään propagandaa.
Nyt lääketeollisuus on onnistunut vaikuttamaan ministeriöön niin, että teollisuus saisi käyttää lapsia testauksissaan vanhempien siitä tietämättä. Teollisuudelle erittäin hyödyllinen esitys on paketoitu kuulostamaan kansainväliseltä lapsen oikeuksien julistukselta ja jopa perustuslailta.
Asiallisesti kummastakaan ei perusteluita lasten koekaniineina käytön helpottamiselle löydy. Vankka marxilaisperäinen propagandataito sensijaan tulee hyvin esille.

Monday, November 02, 2009

Kolumni Keskisuomalaisessa:

Lappi ilman virtaa, mitä sitten?


Vähän aikaa sitten Rovaniemen tienoo oli sähköjä vailla vajaan tunnin.

Hiukan aiemmin oli pohjoisin Lappi ollut tuntikaupalla ilman sähköjä.

Molemmat tapaukset huomattiin muuallakin maassa. Rovaniemi paremmin pulman pienemmyydestä huolimatta, onhan se nimekkäämpi paikka. Kumpikaan tapaus ei silti herättänyt likikään yhtä suurta huomiota kuin takavuosien suuret sähkökatkot USA:n itärannikolla ja erityisesti Manhattanin pimeneminen. Kaikkihan on niin suurta "siellä Ameriikassa", sähkökatkotkin.

Vuosien takaiset laajat katkokset USA:ssa olivat arkielämän kannalta enemmän harmillisia kuin vaarallisia. Nykyään Suomessa sähkökatko on harmillinen vain silloin, jos se kestää alle tunnin. Pitemmät katkot ovat vaarallisia, eivät pelkästään harmittavia. Sähköisesti toimivia laitoksia ja laitteita on nykyään paljoa enemmän eivätkä ne ole patterikäyttöisiä.

2000-luvun mallinen hyvinvoinnin yhteiskunta alkaa erittäin nopeasti voida pahoin, jos sähköt katkeavat. Sairaaloilla on yleensä oma varavoimala. Karjatiloilla on viisastuttu niin, että hyvin yleisesti niissä voidaan jauhaa omaa sähköä. Vaan kuinka monet muut laitokset ja liikkeet kykenevät jatkamaan toimintojaan verkkovirran tulon katkettua?

Kauniilta kuulostavin perustein meillä on rakennettu tavattoman laajoja viemäri- ja vesijohtoverkkoja. Kuinka niiden virran saanti on järjestettävissä silloin, kun alueen muuntajat ovat rikki?

Notkelmapaikoissa olevien asuntoalueiden mukavuus vähenee nopeasti, jos viemärilaitos ei saa sähköä.

Laajalla alueella ei pitempiaikaisia sähkökatkoksia pitäisi tapahtua.

Silti sellaisten mahdollisuus on olemassa. Riski on juuri siinä, ettei ikävimpiin mahdollisuuksiin haluta tai jakseta uskoa. Mutta lentokoneen putoaminen jonkin muuntoaseman päälle on mahdollinen, vaikka tilastollinen todennäköisyys olisikin jotain sadasosaprosentin murto-osia. Nykyaikaisin riski todella laajoihin ongelmiin piilee sähköntuotannon ja jakeluverkon ohjailussa ja hallinnassa. Yhdysvalloissa on huomattu jo, että parin potentiaalisen vihollismaan suunnilta on asenneltu satoja haitta- ja häiriöohjelmia sähköverkkojen tietojärjestelmiin.

Riippuvuuttamme sähköstä ei enää voida purkaa. Ajatelkaahan vain arkipäiväisiä tekemisiänne ja laskekaa tarvitsemienne sähköisten toimintojen määrä! Tätä riippuvuutta voidaan silti lievittää varajärjestelmillä ja liialtakin tuntuvalla virranjakoverkolla. Ikävää vain, että julkinen keskustelu ja päättäjien huomio on kiintynyt sähkön tuotantoon. Voimaloiden määrällä ei ole mitään väliä silloin, kun siirtoverkko hajoaa.

Tuoreet vaikeudet Lapissa kuitattiin kohautuksilla, että semmoista sattuu. Sitten kiinnostus suuntautui taas voimaloiden määrään, ja mikä kamalinta, kantaverkkoyhtiön omistussuhteiden järjestelyihin. Tarkemmin ajatellen voimansiirtoverkkojen varmuus ja turvallisuus on nykyiselle elämänmuodolle tärkeämpää kuin pankkien turvallisuus. Sitä paitsi ne pankit oikein riippuvaisia sähkön saannista ovatkin.

Sunday, October 25, 2009

Mitäpä se talous....

Joku kirjailija on valitellut sitä, että taloutta ei kyseenalaisteta.
Mitäpä ihmeen tekemistä elämällä ja elinkeinoilla olisikaan keskenään....
(taitaa olla niitä apurahasaalistajia tuo kirjailija)

Friday, October 23, 2009

Tekniikan ja talouden eturiviä

Eilen torstaina Microsoft aloitti mahtavasti etukäteen puhutun Windows 7 käyttöjärjestelmänsä myynnin. Eilen torstaina Korpilahdella jaetussa Ykköset lehdessä Keskisen Kyläkauppa Tuurissa mainosti erikoistarjouksena Acer läppäriä Windows 7:lla. Tällä tavalla nähdään tekniikan ja talouden edelläkävijöiden sijaintia.

Thursday, October 22, 2009

Tuotannollisista ja taloudellisista syistä

Maassamme on hyväksytty ja käyttöön otettu erinomaisen järkevä säännöstö siitä, että taloudellisista ja tuotannollisista syistä voidaan palkkalistoilta vähentää väkeä, eli pienentää työntekijöiden määrää. Samalla voidaan koko yritystä tai laitosta uudistaa yksinkertaisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Valitettavasti noin järkevää menetelmää ei käytetä siellä, missä se olisi kansalaisten ja yhteiskunnan edun nimissä kaikkein tarpeellisinta.

Valtionhallinnon menot ovat jatkuvasti valtavasti suuremmat kuin valtion tulot. Taloudellisista syistä olisi siis aihetta supistaa. Tuotannolliset syyt puoltaisivat hallinnon rajua supistamista, koska valtionhallinto on jatkuvasti saanut aikaan epäonnistuneita ratkaisuita monilla aloilla.

Taloudellisista ja tuotannollisista syistä voitaisiin ensivaiheessa lakkauttaa valtion keskushallintovirastot. Tarpeelliset toiminnot voidaan hyvin hoitaa ministeriöiden puitteissa.

Tuesday, October 20, 2009

Helsingissä etelä-afrikkalaisittain

Tärkeimmissä suomalaisissa tiedotusvälineissä suhtaudutaan suomalaiseen maaseutuun, alkutuotantoon, maakuntiin ja maakuntien asukkaisiin hyvin kiintoisalla tavalla. Mitään aivan erikoislaatuista suhtautumisessa ei silti ole.
Puolisen vuosisataa sitten USA:n etelävaltioissa suhtauduttiin afro-amerikkalaisiin samalla tavalla. Vielä 1960 – 70 lukujen Etelä-Afrikassa eurooppalaisperäisen väen vallinnut suhtautumistapa enemmistöön nähden oli hyvin saman kaltaista.
Vertailevalle kulttuuri- ja asennetutkimukselle olisi tässä kiintoisia aiheita. Helsinkiläinen suhtautumistapa näyttäisi varmasti hyvin etelä-afrikkalaiselta.

Friday, October 16, 2009

Opetusministerin kotikaupunki polttaa kirjoja

Jyväskylässä sivistyspuolella suunnitellaan noin 16 000:n kirjan polttamista, jotta kirjaston varastokustannuksissa saataisiin noin 17 000 euron säästö. Kirjojen myyntiä pidetään liian hankalana ja vaikeana.
Opetusministeri Virkkusen kotikaupunki taitaa tehdä historiallisen teon sekä kulttuuripoliittisesti että taloushallinnollisesti....