Alueellistaminen hyvä, mutta lakkauttaminen parempi

Valtion keskushallinnon virastojen ja laitosten toiminnan siirtäminen eri puolille valtakuntaa on hyvä ja viisas ratkaisu monessa eri tapauksessa. Kustannuksia saadaan vähennettyä, ja henkilöstöön saadaan paremmin motivoitunutta väkeä.
Nykyisellään helsinkiläisessä valtion koneistossa on aihe siihen, että valtion hallintoa määritellään usein seuraavasti: ”kyvyttömät tekevät haluttomasti tarpeettomia töitä”.

Hallintokoneiston alueellistaminen ei kelpaa ainoaksi ratkaisumalliksi valtion nykyisiin ja jatkossa paheneviin vaikeuksiin. Alueellistamistakin parempi ratkaisu on lakkauttaa kokonaan virastoja ja laitoksia.

Kannattaa muistaa, että valtion keskushallinnon kasvattaminen 1970-luvulla kuului osana silloiseen SDP:n ja SKDL:n hankkeeseen siirtää Suomi sosialistiseen leiriin. Valtiosääntökomiteassa SDP:n ja SKDL:n edustajat esittivät keskitettyä suunnitelmataloutta säädettäväksi aivan perustuslaiksi.

Silloin valtion keskushallintoa alettiin kasvattaa, ja kasvua on jatkunut koko ajan. Vaikka valtion toimintoja on ehditty supistaakin, niin supistukset ovat rajoittuneet alueellisiin ja käytännöllisiin toimintoihin. Keskushallinto on jatkanut kasvuaan.

Suomella ei ole enää varaa laajaan ja kalliiseen keskushallintoon. Viisaat päättäjät voisivat ottaa käsikirjakseen vaikkapa valtiokalenterin jostain 60-luvulta. Keskushallinto voitaisiin hyvin supistaa niihin laitoksiin ja mittasuhteisiin, joilla tuohon aikaan tultiin toimeen.

Kolumni Keskisuomalainen 01.09.-09:


Putkenpätkiä vai ehtaa elvytystä

Olli J. Ojanen

Vesijohtoja katkeilee ja liitoksia murtuilee Jyväskylässä sekä isommissa ja pienemmissäkin kylissä. Itse asiassa putkistojen ja väylien tai verkostojen kunto taitaa olla keskimääräisesti kehno. Putkirikot tai muut haverit kelpaavat tavallisuutensa vuoksi uutisiksi enää vain lähimmissä tiedonkulun välineissä. Yhdyskuntatekniikka tarvitsisi apua, paljon ja mieluummin nopeasti.

Useimmilla paikkakunnilla ovat hyvin tarkkaan tiedossa uusimista kaipaavat väylät ja verkostot. Jonkinlaista uusintaa tehdään melkein koko ajan, putkenpätkä tai risteysten väli kerrallaan. Korjauskohteiden niukkuudesta huolimatta kustannusarviot ylittyvät ja budjettiraamit ryskävät. Kun sitten lisukkeeksi sattuu jonkin hiljattain hutiloiden tehdyn kohteen välttämätön uusiminen, niin vanhojen riskikohteiden kunto pääsee pahenemaan vielä muutamia vuosia.

Yhdyskuntatekniikan pettäminen tuottaa lähinnä harmia ja epämukavuutta.

Pitkään vaikuttavia ympäristövaurioita aiheutuu harvemmin, mutta ikävän usein niitäkin. Ihmisten pahan olon tunnetta ei jaksa lievittää tieto siitä, että harmillinen putkirikko on tilapäinen haitta. Siksi rikkoutumiset koetetaan korjata mahdollisimman pian, ja ihmiset sellaista vaativat. Mutta toisaalta ne vanhat riskikohteet pahenevat edelleen.

Rahasta putkistojen ja väylästöjen remontoiminen tietenkin riippuu, ja niiden surkea tila rahan puutteesta. Rahasta, ja paljosta rahasta on riittänyt puhetta pitkin alkuvuotta elvytystä ja sen tarvetta käsiteltäessä. Vaikeaa on keksiä pätevämpää ja kansalaisten kannalta hyödyllisempää elvyttämistä kuin yhdyskuntatekniikan remontoiminen.

Jotain rahaa herra Valtio on tainnut luvata. Käytännössä kuitenkin hallintobyrokratian rutisevat rattaat ja nitkahteleva käynti tilannetta hallitsevat.

VALTIOKONEEN kannalta asioita katselevat toitottavat, että yhdyskuntatekniikka kuuluu kunnille. Niin, että nostakoot verojaan, jos rahaa remontteihin tarvitsevat. Tuollaiset toitottajat ovat perusteellisesti väärässä. Suurin osa pikaista uusimista kaipaavista kohteista on rakennettu niillä vuosikymmenillä, jolloin kaupungeilla ja kunnilla oli taloudessaan liikkumavaraa.

Valtion keskushallinto on tuota liikkumavaraa koko ajan kutistanut. Menneen nousukauden aikana valtion budjettia paranneltiin vippaskonsteilla. Valtion osuuksia yhteisten kustannusten kattamisessa vähennettiin, ja samaan aikaan lisättiin lakisääteisiä velvoitteita kuntien kustannettaviksi. Nykyään kunnallistaloudessa ei ole liikkumavaraa juuri lainkaan, eikä ainakaan sitä vertaa kuin yhdyskuntatekniikkaa aikanaan rakennettaessa.

VOISIKOHAN AJATELLA, että maan hallitus antaisi eduskunnalle pikaesityksenä lyhyen poikkeuslain. Siinä säädettäisiin, että kaupunkien ja kuntien valmiina suunnitelmina olevat yhdyskuntatekniikan uusinnat ja uuden rakentaminen maksettaisiin kokonaan valtion budjettivaroista, jos työt aloitetaan ensi vuoden puoliväliin mennessä. Valtio joutuu joka tapauksessa laatimaan lisäbudjetteja, joten maksatuksen seurantakin pysyisi mukavasti ajan tasalla.

Tuommoisella poikkeuksellisella järjestelyllä olisi etua elvytyksen kannalta yleensä. Se olisi edullinen tapa palkita niitä kuntia, joissa asioiden selvittelyt ja valmistelut ovat asiallisesti ajan tasalla.

Sitä paitsi se olisi vastuuntuntoista yhteisten asioiden hoitoa.

KANSALAISTEN elinolojen ja elinympäristön turvaamisen pitäisi kuulua valtion tehtävälistan keulille. Kaiken ohella poikkeuksellisen tuntuva rahoituspaketti antaisi hallitukselle tilaisuuden lyödä poliittista mynttiä. Asiaa voisi perustella niin, että nyt korvataan entisten hallituksien aiheuttamaa vahinkoa.

Vesijohdot, muut verkostot ja väylästöt olisi elvytettävä kuntoon. Se vaatii aivan toisenlaista otetta kuin jonkin putkenpätkän korjaaminen a) Sieltä ja b) Täältä.

Kommunistien vaikutusvalta suurimmillaan

Nyky-Suomessa kommunistien vaikutusvalta maan ja kansan talouteen on suurempi kuin oikeastaan koskaan aikaisemmin. Vaikutusvallan kasvu ei ole johtunut suomalaisten innosta tukea kommunisteja, eikä se ole johtunut mistään suomalaisten kyyristelystäkään. Tärkein tekijä on ollut USA:n uskonnollinen oikeisto, joka politiikallaan avasi väylät kommunistien vaikutusvallan tavattomalle kasvulle.

Toki Suomessa on kommunisteilla ollut vaikutusta talouteen melkoisestikin. Oman maan kommunistit muualta saamiensa ohjeiden mukaan masinoivat aikoinaan laajoja lakkoliikkeitä. Sitten seurasi pitkä säännöstelytalouden kausi, sitten kommunistien ja SDP:n yhteinen hanke Suomen siirtämiseksi sosialismiin. Sodan jälkeisenä aikana Neuvostoliiton kommunisteilla oli ajottain melkoisestikin vaikutusvaltaa suomalaiseen talouteen. Ja onhan nytkin kommunistipuolueen luotettavimman nyrkin eli KGB:n kasvattien johtamalla Venäjällä vaikutusvaltaa.

Kaikissa noissa vaiheissa täällä on tunnettu, että kommunisteilla on vaikutusvaltaa, ja välillä aivan liikaakin. Mikään noista vaiheista ja ilmiöistä ei ole ollut ollenkaan niin voimakas kuin kiinalaisten kommunistien nykyinen vaikutusvalta. Maamme talous on ajautunut laskusuuntaan, jota tulee varmasti jatkumaan ainakin suhteellisena köyhtymisenä hyvin pitkään.

Kommunistien kasvanutta vaikutusvaltaa ei tällä kertaa huomata niin helposti kuin ennen. Vaikutushan ulottuu vahvana koko Eurooppaan ja koko maailmantalouteen. Ja kuten huomataan, kommunistien vaikutusvallan ei tarvitse ilmetä ollenkaan poliittisena julistuksena....

Missähän valtion virastossa on kaikkein korkein onnistumisprosentti Vapaakenttä -peleissä?
Voisikohan koulujen matematiikan opetuksessa käyttää valtion virastojen Vapaakenttä -tilastoja havaintomateriaalina suurilla luvuilla operoimisesta?
Olisiko valtion virastojen Vapaakenttä-pelien tulostilastoista apua valtionhallinnon tehostamistoimissa?

Kolumni Keskisuomalaisessa (WWW.ksml.fi)
Kuuluisikohan tuotteiden alkuperäkin arkihuoliin?
28.7.2009 00:01
Olli J. Ojanen

Suomalaisilta udeltiin hiljan sitä, miten kiinnostuneita he ovat ostamansa tavaran alkuperästä. Suunnilleen puolet vastaajista mainitsi, etteivät olleet kaupassa tai ravintolassa alkuperistä kiinnostuneita. Kolmannes kertoi, ettei välitä tippaakaan.

Joka kymmenes vastaajista kertoi kyselevänsä ahkerasti tuotteiden alkuperää.

MIELIPIDEMITTAUKSIIN vastaillaan yleisesti aikalailla kaunistellen. Tuotteiden alkuperän selvittämisestäkin voi varmasti sanoa, että oikeasti suurempi osa ihmisistä jättää asiat selvittämättä, ja vieläkin harvemmat jaksavat kiinnostua ja kysellä. Todisteena on sekin, että kauppojen myyjiltä kysyttäessä kuluttaja-ostajat olivat vähemmän kiinnostuneita kuin kuluttaja-ostajat omien vastaustensa mukaan. Toisaalta ne harvat tarkimmat olivat tyytymättömiä henkilökunnan vastauskykyihin.

Ruuan tai minkä tahansa tuotteen alkuperällä on niin paljon merkitystä, että tuommoiset lukemat tuntuvat surkeilta. Tuotteiden alkuperän tietoisilla valinnoilla voidaan kohentaa ympäristöä yleensä sekä omalle hyvinvoinnille tärkeää osaa taloudesta. Vahinkoja tehdään omalle tulevalle hyvinvoinnille ja ympäristön hyvinvoinnille, jos tuijotetaan pelkkään hintaan. Nyt "säästetty" kymmensenttinen tuottaa tulevaisuudessa tavalla ja toisellakin runsaasti lisäkustannuksia.

TODELLISUUDESSA ruoka Suomessa on halpaa entiseen verrattuna. Suuri osa kansalaisista muistaa ajan, jolloin omakotitaloon erottamattomasti kuului perunamaa. Kaupunkilaisista melkoisella osalla oli viljelypalstoja.

Kirkonkylien ja taajamien alueilla monenmonen asumuksen pihapiirissä oli pieni navetta. Kesäsika oli hoidokkina hyvin yleinen. Ammattiin tai asemaan katsomatta omaa elintarviketuotantoa jaksettiin harjoittaa, koska ruuan hinta oli reaalisesti korkea.

OIKEASTAAN vasta 1970-luvulla ruokaostosten alkuperä alkoi olla kauempana. Ja 80-luvulta lähtien ruokatavarat ovat kulkeneet vieläkin pitempiä matkoja. Kiinnostumattomuus kysellä alkuperiä voi osittain olla perua entisestä ja totutusta käsityksestä, että jostain läheltä tai suhteellisen läheltä se kumminkin tulee.

Muiden kulutus- ja käyttötavaroiden kohdalla alkuperää varmaan ajatellaan yhtä virheellisesti. Joskus on totuttu siihen, että senjasen merkkinen vempain on siitäjasiitä maasta. Ja laadusta voitiin ajatella kuin edesmennyt Saakosken mies. Hän suosi almanakassa mainostettuja tavaroita, "koska allakka on totta". Nykyään tutun merkkinen tavara voi olla peräisin vaikkapa kolmesta eri maanosastakin. Ihmisille tyrkytetään käsitystä tavaramerkkien tärkeydestä. Ja sitten merkin perään katsovat usein huomaavat ostaneensakin oudolla suunnalla tehtyä massatavaraa.

Sille on vain annettu muualta tuttu nimi.

PIITTAAMATTOMUUS tuotteiden alkuperästä on lähisukua piittaamattomuudelle laadusta. Kamalinta piittaamattomuudessa on se, että samaan aikaan samaiset ihmiset taitavat olla piittaamattomia koko yhteiskunnasta. Sen näkee hyvin laimeassa osallistumisessa vaaleihin.

Hiljaisempikin alkaa hiiltyä hiilidioksidista

Omalaatuisena pandemiana levinnyt yritys vähentää hiilidioksidipäästöjä saa helposti hiiltymään. Jos kohta hiilidioksidi vaikuttaakin ”kasvihuonekaasuna”, niin virkakoneiston ja lausuntoja antavien luokkien päästessä vauhtiin alkaa tulla vahinkoa kaikille.
Kaikkia hiilidioksidipäästöjä ei voida lopettaa. Mutta miten selität ymmärrettävästi virkakoneistolle tai lausuntoja antaville luokille sen, että hiilidioksidin syntytapa olisi otettava tarkkailun ja rajoitusten piiriin, ei suinkaan kokonaismäärä.
Lausuntoja antavien luokkien päästessä vauhtiin ja vaikuttamaan virkakoneistoon ei järkevästä jaottelusta taida olla toiveita. Niin sitten uusiutuvien biopolttoaineiden käyttöä rajoitetaan samalla, kun raakaöljypohjaisten polttoaineiden käyttöäkin.
Kun hiilidioksidin kokonaismäärän mittaileminen ja rajoittaminen näyttää tulevan viralliseksi tavoitteeksi, niin otettakoon sitten reippaita toimenpiteitä käytäntöön: juoksukilpailut on kiellettävä ja juokseminen muutenkin on vaihdettava rauhalliseksi kävelyksi.

Turkulaisuudesta on jälleen löytynyt uusia piirteitä. Kyllä turkulaisuus kehittyy... Outolaisuuksia ei tarvitse etsiä enää pelkästään politiikan kentiltä...

Nykyajan laajimmin menestynyt huijaus on huippujen korostaminen alalla kuin alalla...

Taas pääasiat sekoittuvat

Talouselämän uutiset ja ongelmat sekoittuvat jälleen pörssien uutisiin ja ongelmiin. Tilanne on yhtä paha kuin parturiasioiden sekoittuminen hammaslääkäriasioihin.

Tuhoisimmat tihulaiset, eduskunnassako??!
Kaupungit ja kunnat ovat todellisissa vaikeuksissa. Valtiovalta on kuristanut ja kuristaa kunnallistaloutta.
Kaupunkien ja kuntien valtuustoissa istuu lukuisia kansanedustajia.
Voisikohan tai pitäisiköhän heidät julistaa kotipaikkojensa pahimmiksi tihutyön tekijöiksi?

Voikohan helsinkiläinen virkamies koskaan ymmärtää Suomea?

Karmeaa miten laajasti on saatu levitetyksi virheellistä propagandaa maatalouden eläkkeistä. Maataloustuotannon rajoittamiseen tähdännyt luopumiskorvaus on saatu esitetyksi niin, että monet luulevat sitä maatalouden yleiseksi eläkkeeksi. Onneksi joku muistaa ja malttaa selostaa asian oikeaa laitaa, kuten tuo Jyväskylän kaupunkilehdessä julkaistu kirje osoittaa.

Vaalit ovat taas kohtapuoleen.
"Työväenliike" senkuin etenee - nykyään jo 149 km/t!!!

ODOTETTAVISSA:

kunhan hiukan aikaa vielä kuluu, niin sitten tulee tekstiä siitä, miten ja milloin vasemmistolainen talouspolitiikka romahti...

 

Kukahan tutkisi vasemmistolaisten psykohistoriaa

Suomalaisen yhteiskunnan vaikeisiin kipupisteisiin kuuluu 1970-1980-luvuilla vaikuttaviin asemiin päässeiden vasemmistolaisten halu ja tarve vaieta tuosta aikakaudesta. Suomea vietiin vauhdilla sosialismiin, ja tuon kauden perinteitä vaikuttaa vieläkin vahvasti hallintokoneistossa, korkeakouluissa ja tiedotusvälineissä.

70-luvun politiikkaa voi toki helposti palauttaa mieliin. Kiintoisampaa ja ehkä hyödyllisempääkin olisi psykohistoriallinen tutkimus ja selvittely.

Hyvin kiintoisaa olisi selvittää, missä vaiheessa yhteiskunnallisesti aktiivisista vasemmistoon lukeutuneista tai liittyneistä ihmisistä tuli tietoisia valehtelijoita. Mihinkäänhän ei päästä siitä tosiasiasta, että monenmonet vasemmistolaiset vaikuttajat taatun tietoisesti ja tarkoituksellisesti valehtelivat.

Kysyin eräässä tilaisuudessa joskus 90-luvun puolimaissa yhdeltä SKDL – Vasemmistoliitossa vaikuttaneelta yliopistoihmiseltä arvioita korkeakouluvasemmistolaisten jakautumisesta hyväuskoisiin hölmöihin ja tietoisiin valehtelijoihin. Sain vastaukseksi, että runsas puolet yliopistoilla vaikuttaneista vasemmistolaisista oli lähinnä virran mukana ajelehtivia, noin neljänneksen hän arveli olleen hyväuskoisiksi hölmöiksi kutsumassani kategorissa. Tuon arvion mukaan ehkä viidennes olisi siis luettava tietoisiin valehtelijoihin.

Tietoinen ja tarkoituksellinen valehtelu toimintatapana tulee mieleen vallankin niiden vaikuttajien kohdalla, jotka N-liiton hajottua ja sosialismin kulissien kaaduttua äkkiä alkoivatkin esittää hyvin oikeistolaismallisia mielipiteitä.

Jonkinlaista rinnastusta voisi tehdä Neuvostoliitto – Venäjälle. Siellähän sosialismin kulissien kaaduttua tuli pikapikaa valtaan hyvin oikeistolaissävyinen ja epäsosiaalinen politiikka ja asennoituminen. Paljonko siellä oli ollut tietoisia valehtelijoita? Vaikuttiko useamman sukupolven ajan mieliin taottu marxilais-materialistinen maailmankatsomus niin, että pakkovallan ja kulissien kaaduttua raaka, materialistinen oikeistolainen asenne tuli tilalle.

Kuningaskuluttajaa palvotaan

Kuluttaja on kuningas valinnan vapautta kunnioittavassa yhteiskunnassa. Juuri nykyään kuninkaalle suitsutetaan suosiota, ja kuningasta palvotaan näyttävin menoin. Samaan aikaan monet äänekkäästi kuningasta palvovat hovipiirit koettavat saada kuningasta huolehtimaan myös henkivartiokaartin tehtävistä ja järjestäytymään oikeiksi nopean toiminnan joukoiksi. Kuluttajan kannettavaksi tarjotaan talouden pelastajan tehtäviä. Toki kuluttaja tuon tehtävän tulee hoitamaankin, tosin toisin kuin äänekkäimmät kulututtamisen julistajat toivovat. Tehtävän suorittamisen aikataulu tulee myös poikkeamaan julistajien toiveista saada kuluttaja tässä ja nyt ryntäämään ahnaasti luottokortit ja setelit aseinaan tarjouksien viidakkoon.

Kuuluvassa kuluttajan palvonnassa tautalta on tunnistettavissa ääniä, jotka yllyttävät hylkäämään kaiken järjenkäytön ja ympäristöarvojen kunnioittamisen. Toivottavasti kuluttajat eivät kuuntele näitä äännähdyksiä. Arkijärjen ajoittaisella tai jatkuvammalla unohtamisella meillä ja varsinkin muualla tähän nykyiseen talouden kriisitilaan on oikeastaan päästykin.

Suomalaista taloutta, ja kulutusta sen runkona, tukee mainos- ja markkinaväeltä usein unohtuva yleinen eläköityminen. Kun aktiiviväestöllä alkaa mennä huonommin reaalitalouden kangertaessa pahemman kerran, niin eläkeläisväen mahdollisuudet kuluttaa pysyvät vakaampina. SDP:n tärkeiden linjapäätösten tekijä Sailas muistaa kyllä patistaa eläkeläiset kuluttamaan. Pulmana tässä on eläkeläisten keskuudessa vallitsevat valtavat tuloerot. Sailaksen puolue on onnistunut painamaan eläkeläisten suurimman osan tulotason liian alas kunnon kulutuskierteen pyörittämiseksi.

Pitkä ja vauhdikas talouskasvun kausi sisälsi oman tuhonsa siemeniä, kun rikkaiden rikastumista pidettiin tärkeänä. Meillä ja monessa maassa muualla tulojen ja varallisuuksien kasautumista tarkoituksella vauhditettiin. Perusteeksi sanottiin talouden kasvun turvaaminen ja vauhdittaminen. Nyt nähdään joka puolella, että reaalitalous ei olekaan vahvistunut noiden raha- ja varallisuuskasaumien myötä. Pikemminkin niistä on ollut seurauksena suhdanneheilausten jyrkkeneminen ja kasvava epävarmuus. Nyt nähdään myös, että kulutuksen pitäminen tarpeellisen vahvana vaatisi kasvavien tulojen ulottumista paljoa laajemmalle kuin nousukaudella tapahtui.

Ei pelkästään kulutuksella

Mikään yhteiskunta ei pysy pystyssä pelkän kulutuksen voimin. Pidetään nyt mielessä reaalitalouden pulmat ja niiden pätevät ratkaisut. Suomessa olisi tarjolla ja tarpeen mittava työmäärä yhdyskuntarakenteiden korjaamisessa. Täällä tuskin on yhtään kaupunkia tai taajamaa, jonka vesijohtoverkko, viemäröinnit tai liikkumisväylät eivät kaipaisi remonttia. Elinympäristömme hoidon ja tasokkuuden vuoksi tuollaisiin kohteisiin tarvittaisiin nyt ylimääräistä finanssiruisketta. Tarvetta uusien teiden tekoon toitotetaan vanhan siltarumpupolitiikan jatkeeksi. Urpilaisen SDP on nyt äänekkäin julistaja vielä muutamia kuukausia sitten halveksimallaan siltarumpupolitiikan alalla. Ihmisten ja ympäristömme vuoksi olemassaolevien rakenteiden uusiminen on paljoa tärkeämpää ja tuottavampaakin kuin uusien väylien aukaisut.

Aivan erityinen elvytyskeino olisi valtion keskushallinnon varoin tapahtuva homekoulujen ja muiden epäterveiden julkisten rakennusten korvaaminen terveillä, tai ainakin perusteellinen, tällä kertaa kunnollinen remontointi. Valtiovallalla on mittava vastuu ongelmien syntymisestä. Keskushallinnon rakennusmääräyksiä noudattamalla ollaan monet ongelmahomeet saatu kehittymään. Siksi valtion olisi oltava maksajana.

Noilla konsteilla reaalitalous kohenisi, ja samalla kulutusmahdollisuuksia turvattaisiin. Yksityisellä puolella voidaankin sitten kuluttaa rauhassa, ja jakaa lahjoina esimerkiksi kulutusmahdollisuuksia kehitysmaihin. Pieni summa metsitykseen, palstaviljelyyn tai kotieläinten hankintaan Afrikassa lisää omaa vakauttamme enemmän kuin EU:n julkilausumat.

Vanha ei mene vipuun, mutta Vanhanen lähes aina

Pääministeri Vanhanen näyttää nyt keksineen Tärkeäksi Asiakseen jonkinlaisen ylärajan asettamisen kunnallisverotukseen. Pakko jotakin oli keksiä kunnallisasioissakin, kun suurella kohinalla toteutetut kuntaliitokset paljastuvat taloudellisilta tuloksiltaan surkeiksi.

Aikaisemmin Vanhanen oli ajanut kunnallisten palveluiden järjestelyä uusiin puihin ns. Paras-hankkeen avulla. Tuo hanke oli vain hallinnointiväen näennäispuuhastelua. Arkitodellisuudessa pelattiin kuntaliitosten puolesta.

Pääministeri tuntuu myöntyneen pääkaupunkiseudulle kasatun valtion keskushallinnon säilyttämiseen vähintään nykyisellään. Sensijaan tehostamisohjelman nimissä lopetetaan valtion virastoja ja laitoksia muualta Suomesta.

Pääministerin mielestä uusia erillisiä elvytysohjelmia ei tarvita. Kuitenkin kaupunkien ja pienempien taajamien yhdyskuntatekniikka kaipaa perusteellista remontointia, valtion keskushallinnon antamien määräysten mukaan rakennetut ja ”peruskorjatut” homekoulut ja muut julkiset rakennukset pitäisi pikaisesti purkaa ja korvata uusilla. Näiden toimien elvytysvaikutus olisi mittava.

Pääministeri-puoluejohtaja Vanhanen patistelee puoluettaan yhtenäisyyteen ja torjumaan ulkopuolisen, hajottavan arvostelun. Hän ei huomaa, että on itse aiheuttanut enimmät ristiriidat ja samalla puolueensa kutistumisen myötäilemällä milloin SDP:tä, milloin Kokoomusta.

Vanhanen ja keskikokoinen Kepu

Keskustapuolueesta on ehkä tulossa keskikokoinen puolue. Ja tuleekin, jos Vanhanen jatkaa puolueen johdossa kovin pitkään. Arvostuksen aleneminen tai häipyminen niin sanotusti yksityisten seikkailuiden vuoksi jää asiaksi sinänsä. Vaalimenestykseen voi sekin tietysti vaikuttaa koko puolueen kannalta hankalasti. Pahempaa on kuitenkin taustalla, ja se pahempi on kytenyt kauan, ja palanut vahvalla liekillä kuluneina pääministerivuosina.

Liian helposti on unohdettu se, että Vanhanen pääsi pääministeriksi Paavo Lipposen armollisella hyväksynnällä. Lipponen oli onnistunut kaatamaan SDP:lle todella vaarallisen keskustalaisjohtajan Anneli Jäätteenmäen. Kun Vanhasen johdolla sitten koottiin Kepu-SDP-hallitusta, niin Lipponen julkisesti korosti, ettei hallituspolitiikan päälinjoja muutella.

Tavattoman suuri osa suomalaisista oli kuitenkin toivonut ja odottanut perusteellista muutosta Lipposen kauden mahdollisimman epäsosiaaliselle, röystäilevälle ja öykkäröivälle yhteiskuntapolitiikalle. Vanhasen johdolla jatkettiin samaan sävyyn, joskin sentään vähemmän öykkäröivästi. Lipposlaista linjaa esim. valtionyhtiöissä ei kuitenkaan muutettu. Eliitin eliittietuja turvattiin edelleen.

Valtakunnan voimavaroja keskitettiin edelleen, vaikka silmänlumeeksi esiteltiinkin joidenkin toimintojen siirtämistä pääkaupungista muualle. Yhteiskunnan kehityksen yleislinjana säilyi silti keskittäminen, valtakunnallisesti pääkaupunkiseudulle, maakunnissa muutamaan keskuspaikkaan. Sama suunta on jatkunut Vanhasen toisen hallituksen aikanakin. Yhtään ei tarvitse ihmetellä sitä, että joku kunnanjohtaja jo julkisesti sanoo Vanhasen haluavan autioittaa maaseudun.

Vanhasen kaudella ollaan kiirehditty kunnallisen itsehallinnon lopullista murentamista. Lipposen -Niinistön linjaa on edelleen terävöitetty. Kunnallistalouden vaikeuksiin vedoten ollaan valtakunta muuttamassa lukuisten itsehallinnollisten paikkakuntien sijaan muutaman keskuskaupungin kokoelmaksi. Kunnallistaloutta se ei kohenna, koska kuntien pieni koko ei koskaan ole ollut vaikeuksia aiheuttamassa. Vikahan on koko ajan ollut valtion keskushallinnon vallanhalussa ja vastuuttomuudessa.

Suuressa ja vaikutusvaltaisessa Kepussa on ollut aina paljon ikäviä piirteitä. Mutta suurissa ja vaikutusvaltaisissa SDP:ssä ja Kokoomuksessa niitä on vielä runsaasti enemmän. Siksi Vanhasen linjaa seuraava Kepun heikkeneminen on valitettavaa. Tietysti voisi toivoa, että Kepusta siirtyisi aidosti keskustalaista väkeä liberaaleihin. Siirtymä taitaa kuitenkin jäädä turhan pieneksi. -ojo